Uskon logiikka

24.04.2020

"Jos uskominen Jumalaan on niin tärkeää, miksi Jumala ei todista itsestään selvemmin? Eikö Jumala voisi vaikka ilmestyä jokaiselle henkilökohtaisesti?"
Kyse on yleisistä ja ymmärrettävistä kysymyksistä. Mitä niistä olisi ajateltava? Tässä kirjoituksessa asiaan sukelletaan korvaamalla ammattikäsitteet vertauskuvilla. 

Polkuja, joille emme astu

Usein lähdetään siitä, että Jumalan olisi mahdollista antaa juuri sellaiset todisteet kuin ihminen pyytää. Todisteiden puutteesta ei uskon Jumalaan tarvitsisi jäädä kiinni.

Jostain syystä Jumala ei kuitenkaan toimi näin. Hän ei esimerkiksi ilmesty henkilökohtaisesti jokaiselle ihmiselle. Miksi?

Vaikeaan kysymykseen on keksitty helppoja vastauksia. On ehdotettu, että Jumala tietää etukäteen, kuinka moni ihminen tulee pelastumaan ja siksi hän on antanut juuri sen verran todisteita kuin nämä ihmiset tarvitsevat. Jumala on ekonominen.

On myös esitetty, että Jumala on itse asiassa antanut parhaimmat mahdolliset todisteet ja on vain ihmisen tyhmyyttä, ettei hän näe niitä. Niinpä kysymykseen vastataan kaivamalla aatehistorian syövereistä erilaisia Jumala-todistuksia.

Tässä kirjoituksessa ei astuta näille vastauspoluille. Itse asiassa lähdetään päinvastaiseen suuntaan. Sen sijaan, että pohdittaisiin, miksi Jumala ei anna uskon syntymiseksi vaadittuja todisteita, kysytään, onko se ylipäätään mahdollista. Ei siis yritetä porautua Jumalan aivoituksiin vaan syventyä siihen, mitä usko tarkoittaa. Mikä on uskon logiikka?

Uskon monet kasvot

Usko on monimerkityksinen käsite. Niin kuin 'kuusi' voi olla se, mikä tulee viiden jälkeen tai se, mikä koristellaan jouluna, myös kirjainyhdistelmä U-S-K-O viittaa eri asioihin arkikielessä ja kristillisessä uskossa.

Arkikielessä uskominen tarkoittaa jonkun asian totena pitämistä: uskotaan siihen, että "huomenna paistaa aurinko" tai siihen, että "avaruudessa on elämää".

Vastuullinen ihminen punnitsee eri uskomuksia. On tärkeää säilyttää itsenäisyys ja vapaus uskomuksiinsa. Ihmisellä on tätä varten erilaisia kriteerejä, joilla hän uskomuksia arvioi ja joiden avulla hän ottaa niihin etäisyyttä. Huomiseen sadesäähän on perusteltua uskoa, jos säätiedotuksessa niin luvataan.

Ongelma syntyy, jos tämä arkielämästä tuttu 'uskominen' sekoitetaan siihen, mitä 'uskominen' on kristillisessä elämässä. Se on jotain ihan muuta.

Usko koputtaa sydäntä, ei päätä

Ensinnäkin, kristillisessä uskossa on kyse luottamuksesta. Se on turvaamista. Se ei ole etäältä arvioimista vaan seisomista koko painolla jonkun toisen varassa. On eri asia uskoa, että isä on olemassa ja tosi vahva kuin luottaa siihen, että isä rakastaa minua. Edellinen edustaa uskomisen arkista muotoa, jälkimmäinen sitä, mihin uskolla kristillisessä elämässä viitataan: luottamiseen ja turvaamiseen.

On eri asia uskoa, että Jumala on totta kuin uskoa Jumalaan (turvata Jumalaan).

Jos lapsen luottamus isän rakkauteen on mennyt, ei auta vaikka isä kuinka kasaisi todisteita, että hän todella on lapsen isä ja pystyy moneen. Se olisi irrelevanttia. Tiukan paikan tullen lapsi etsisi turvaa muualta.

Jumala on eri paria

Toiseksi, kristillisessä elämässä usko ei viittaa suhteeseen, joka rakentuu kahden tasaveroisen subjektin välille. Jumala on metafyysisesti eri paria kuin ihminen. Kyse on Luojan ja luodun välisestä suhteesta.

Jos ihminen olisi kala, Jumala ei olisi meren mahtavin olento vaan vesi, joka täyttää meren ja tekee elämän mahdolliseksi. Jumala ei ole "olento jossakin" vaan jotain, joka tarjoaa elämän edellytykset ja josta ihminen on täysin riippuvainen. Niin kuin Paavali toteaa: "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme." (Ap.t. 17:27-28).

Entä, jos kala alkaisi epäillä meriveden todellisuutta ja merkitystä - onhan sitä yhtä hankala nähdä kuin ihmistä ympäröivää ilmaa? Silloin kala ei kyseenalaistaisi kaltaistaan olentoa vaan sen, mihin koko sen oleminen, itsenäisyys ja vapaus perustuvat.

Jotta kala voisi "nähdä meren", sen olisi otettava mereen etäisyyttä. Se päätyisi sätkimään kuivalle maalle: se menettäisi sekä itsenäisyytensä että vapautensa. Kävisi kuin ovenkahvaan kuivuneelle COVID-19 -virukselle, joka halusi nähdä ihmisen.

Usko ja nelikulmainen ympyrä

Koska usko teologisessa mielessä ei toteudu kahden tasaveroisen tahon välillä, sen logiikka on päinvastainen kuin arkisessa elämässä yleensä: etäisyyden ottaminen uskomisen kohteeseen ei ole ongelman ratkaisu vaan sen aiheuttaja.

Jos Jumala ylipäätään on todellinen, Jumala ei ole kohde, jota ihminen voi etäältä arvioida vaan perusta, jolla ihminen seisoo. Raamatun stoorin kulminaatiohetki on se, kun ihminen haluaa tulla itse oman elämänsä perustaksi. Hän ei halua olla riippuvainen vaan itseriittoinen. Siitä alkaa ihmiskunnan sätkiminen kuivalla maalla.

Ongelma on tämä: todisteiden vaatiminen nousee juuri siitä ihmisen ja Jumalan välisestä etäisyydestä, josta pitäisi päästä. Antamalla todisteet Jumala vain vahvistaisi asetelmaa, jossa ihminen suhtautuu häneen kuin "kohteeseen muiden kohteiden joukossa". Vaikka ihminen alkaisi todisteiden myötä pitää Jumalaa totena, hän olisi edelleen itse - omine kriteereineen ja arvioineen - Jumala-suhteensa ja olemisensa perusta. Ihminen uskoisi Jumalan, mutta ei Jumalaan. Tilanne olisi sama kuin ovenkahvaan kuivuvalla COVID 19 -viruksella, joka on saanut nähdä ihmisen.

Kristillisessä uskossa on kyse jostain sellaisesta, joka edellyttää ihmiseltä avautumista, riippuvaisuutta ja luottamusta. Usko, jonka lähtökohtana on etäisyyden ottaminen ja riippumattomuuden vaaliminen, muodostaa teologisesti lähes käsitteellisen ristiriidan. Se on sama kun puhuisi nelikulmaisesta ympyrästä tai naimisissa olevasta poikamiehestä.

Tähän uskon erityislaatuisuuteen Jeesus viittaa, kun hän sanoo, että jos ihmiset eivät usko Moosesta, eivät he usko, vaikka joku nousisi kuolleista (Luuk. 16:31). Todisteet eivät korjaa väärää lähtöasetelmaa vaan vahvistavat sitä.

Kuule kuiskaus, tunne virtaus

Syy, miksi Jumala ei todista itseään ihmisen ehdoin, ei siis johdu siitä, että Jumala on ekonominen insinööri. Kyse on siitä, että se on Jumalalle mahdotonta. Se on yhtä mahdotonta kuin piirtää nelikulmainen ympyrä tai nauttia rasvattomasta pekonista.

Tämä ei tarkoita, että Jumalaa koskeva älyllinen pohdinta on turhaa. Rationaaliset Jumala-argumentit voivat hyvin johtaa uskomukseen, että olemassaolo ei selity sisältäpäin: on olemassa ajallisuuden ja rajallisuuden ylittävä Jumala.

Tällainen älyllinen uskomus on kuitenkin vain varjo siitä, mihin Jumalaan uskomisella uskonnoissa viitataan. Kyse on eksistentiaalisesta suhteesta siihen Perustaan, josta koko olemassaolo kumpuaa. Tämän suhteen lähtökohta ei voi olla etäisyys ja harkinta vaan rajaton luottamus ja sen tuomien mahdollisuuksien todeksi eläminen. Uskoa ei koetella etäältä harkiten vaan hyppäämällä sen varaan.

Uskoa sen enempää kuin aitoa rakkaussuhdetta ei voi rakentaa todisteiden tarjoamaan itsenäisyyteen ja etäisyyteen. Sellaiseen ne tuhoutuvat.

Siksi Jumalan on osoitettava todellisuutensa ja merkityksenä toisilla tavoin. Jumala kuiskaa ja kutsuu, mutta ei pakota. Se on kuin merivesi, joka tekee kalasta vapaan.

Ehkä niinä hetkinä, kun kala haavoittuneena vajoaa kohti pohjaa, se voi tuntea meriveden kantovoiman evissään. Tai kun se väsyy, se voi kokea meriveden virtauksen, joka kantaa sitä eteenpäin. Toisaalta sen on hyväksyttävä, että meri tarjoaa elämän edellytykset myös kaikelle sille, joka pyrkii tuhoamaan sen elämän.

Lopuksi: usko ja ateismi uusiksi

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että tyylipuhtaita ateisteja ei ole. Vaikka ihminen älyllisesti Jumalan kieltäisi, käytännössä hänen on pakko luottaa siihen kaikkeen, minkä varassa hänen elämänsä loppukädessä on. Todellinen ateismi ei ilmene Jumalan kieltävänä väitelauseena vaan absoluuttisena nihilisminä, itseensä käpertymisenä. Elämä ilman uskoa ei ole mahdollista.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että tyylipuhtaita uskovia ei ole. Todellinen usko ei ilmene Jumalan myöntävänä väitelauseena vaan ehtoja sanelemattomana luottamuksena, avoimuutena ja toivona.

Kristinusko näkee tällaisen avoimuuden toteutuneen vain Jeesuksen elämässä. Siksi kristillisen elämän ytimessä eivät ole ponnistelut, todistelut tai uskottelut vaan pääseminen osalliseksi Jeesuksen mutkattomasta Jumala-suhteesta.


Sami Lahtinen Twitter: @samtinen

Kirjoittaja on pappi ja teologi ja verrattain kehno uimari

Lue tästä edellinen kirjoitukseni: Uskonnollinen kieli ja absurdi huumori