Siunattu sattuma?

Jos saisin pappina puhua urheilijoille yhdestä asiasta, mistä puhuisin? Fysiikkavalmentaja puhuisi lihasharjoittelusta, ravinnosta ja levosta. Henkisestä valmennuksesta vastaava puhuisi ehkä mielikuvista, joita liitämme suoritukseen: liittyvätkö ne onnistumiseen vai epäonnistumiseen? Pappina puhuisin sattumasta, tsäkästä.

Elämää sattuman varassa

Elämä on pullollaan sattumia. Elämän syntykin selitetään sattumalla. Ateistibiologi, Richard Dawkins, onkin todennut, että elämän synnyn taustalla on "käsittämättömiä onnenpotkuja", sattumia. Se, että on kehittynyt olento, joka pelaa peliä nimeltä 'jääkiekko', on siis evoluutiobiologian näkökulmasta ennen kaikkea sattumaa.

Myös urheilussa sattuman rooli on merkittävä. Pitkissä runkosarjoissa hyvät ja huonot sattumat tasoittuvat. Mitä lyhyempi turnaus tai kilpailu on kyseessä, sitä suurempi on sattuman merkitys. Jääkiekon MM-kisat ovat tästä kelpo esimerkki. Seitsemän matsia ja sen jälkeen koko turnaus on yksittäisestä ottelusta kiinni. Tolppalaukaus voittomaalikilpailussa voi leimata koko turnauksen fiaskoksi ja synnyttää huolestuneita analyysejä kotimaisen jääkiekon tilasta. Toisaalta vastustajan mailan katkeaminen ratkaisevassa paikassa ja jatkotilanteesta maaliin pomppinut kiekko voi johtaa menestykseen, jonka vääjäämättömät syyt löydetään milloin valmentajan taktisesta osaamisesta, milloin kotimaisesta juniorityöstä tai vaikkapa joukkuehengestä. 

Sattumasta harvoin puhutaan. Sattuma on kontrolloimishaluiselle ihmiselle vihollinen. Se on vihollinen yhtälailla kotiäidille, joka haluaa säilyttää tunteen siitä, että pienokaisen hauras elämä on yksin hänen hallittavissaan oikeanlaisen imetysrytmin, sormiruokailun ja kasvatusmetodin avulla. Se on vihollinen huippu-urheilijalle, joka valmistautuu neljä vuotta yhtä suoritusta varten ja pyrkii säilyttämään mielekkyyden tekemisessään. Se on vihollinen urheiluanalyytikolle, jonka tehtävä on kertoa, miksi kävi niin kuin kävi.

Sattuma ja pelin virtaus

Silti sattumaa ei pääse pakoon. Se on siellä koko ajan. Sattumaksi voidaan kutsua kaikkea sitä, mikä vaikuttaa lopputulokseen, mutta jota ei voida tietoisesti hallita. Siihen kuuluu tekijöitä yhtä lailla kaukalon sisä- kuin ulkopuolelta. Sattumaa voisi kuvata uimavertauksen kautta: Hyvään uintisuoritukseen kuuluvat ainakin fyysinen kestävyys ja nopeus, siihen kuuluu tekninen ja taktinen osaaminen, siihen kuuluvat henkiset voimavarat. Ilman näitä ei voi voittaa, eikä sattumasta puhuminen tee näitä tyhjäksi. Silti sattuma kuuluu kuvaan mukaan. Sattuma on yhtä kuin veden virtaus. Monet valmentajat puhuvatkin viisaasti "pelin virtauksesta". Joskus se on myötäinen, joskus vastainen. Joskus heikommallakin suorituksella pärjätään, jos virtaus on myötäinen. Ja täysin vastaisilla virtauksilla ei kukaan menesty.

Pitkässä juoksussa virtaukset tasoittuvat, mutta lyhyissä suorituksissa niiden merkitys on jopa huomattava. Jos Liigan runkosarjan pilkkoisi MM-kisojen pituisiin jaksoihin ja jokaisesta jaksosta tekisi sarjataulukon, moni häntäpään joukkuekin olisi jonakin jaksona kärjessä ja kärkipään joukkue puolestaan pohjalla. Jääkiekon MM-kisoissa on kyse tällaisesta yksittäisestä jaksosta. 

Siksi on oltava "sinut sattuman kanssa". Aika usein kisoja edeltävissä haastatteluissa näyttää siltä kuin Leijonat olisi menossa suurin piirtein talvisotaan (kun viimeisistä sotaveteraaneista aika jättää, heidät korvattaneen linnanjuhlissa MM-95 joukkueen "veteraaneilla"). Vakavia ilmeitä. Puhutaan siitä, kuinka monella tavalla on valmistauduttu ja että "joka äijän on oltava valmis". On oltu yhdessä ja mietitty ja rakennettu, väännetty ja käännetty. Mutta kukaan ei sano, että "toivottavasti onni on myötäinen". Ja kuitenkin juuri se voisi vapauttaa tunnelman ja valmistaa enemmän kuin mikään muu.

Talvisota vai pokeripöytä?

Itse asiassa talvisotaa parempi mielikuva MM-kisoista onkin pokeriturnaus. Ei pokerissakaan pärjää, jos ei osaa pelata tai jos ei ymmärrä pelistä. Väärät ratkaisut tarkoittavat sata varmasti tappiota. Silti jokainen ymmärtää, että tarvitaan myös suotuisat kortit. Tarvitaan myötäisiä sattumia. Yllättävä jäähy, tuomarivirhe, loukkaantuminen, ketjukemian loksahtaminen, tolppalaukaus, onnistunut sokkosyöttö - muutamia mainitakseni- ovat niitä "pokeripelin kortteja", jotka MM-kisoissa ohjaavat osaltaan pelin virtauksia.

Siksi henkinen valmistautuminen, jossa keskitytään vain vahvistamaan tunnetta suorituksen henkisestä hallinnasta (esim. korvaamalla epäonnistumiseen liittyvät mielikuvat positiivisimmalla ja onnistumista ruokkivilla mielikuvilla), ei riitä. Tarvitaan myös valmistautumista sattumaan, sinun kauppoja sattuman kanssa. Se tarkoittaa ymmärrystä siitä, että urheilijan suoritukseen tulee vaikuttamaan myös asioita, joihin hän ei itse voi vaikuttaa. Ja että menestys riippuu myös näistä asioista. Nämä ovat asioita, joita ei henkisen valmennuksenkaan jälkeen voida "hallita", mutta niiden kanssa voidaan olla sinut. 

Sinut sattuman kanssa näkyy niin elämässä kuin urheilussa rentoutena ja vapautuneisuutena, iloisuutena ja kiitollisuutena. Se näkyy toimintakyvyn säilymisenä tilanteissa, joissa "pelin virtaus" on vetämässä maton kaiken sen alta, jonka puolesta on työtä tehty. Kun on jo etukäteen mietitty, puhuttu ja henkisesti hyväksytty se, että lopputulokseen tulee vaikuttamaan asioita, joita ei itse voida hallita, se mahdollistaa vielä heikoillakin korteilla tarttumisen siihen viimeisen oljenkorteen, mikä pelissä on jäljellä - sen sijaan, että henkisesti täysin valmistautumattomana ja kyvyttömänä sorrutaan turhautumisiin ja ylilyönteihin, kuten typeriin jäähyihin. 

Toisinaan sattuma kierretään toteamalla, että "on keskityttävä siihen, mihin voidaan vaikuttaa, ei siihen, mihin ei voida". Tämä on toisaalta ihan oikein. Sattumalla ei voi ratsastaa, eikä sen tähden voi varastaa omasta tekemisestä. On oltava fyysisesti, henkisesti, teknisesti ja taktisesti huippukunnossa. Silti sattumasta pitäisi puhua ja sitä pitäisi ajatella. Sattuma ei häviä mihinkään sillä, että sitä ei huomioida - itse asiassa, silloin se vasta kasvoille iskeekin. Sattuma on itsepäinen. On hyväksyttävä ja tiedostettava jo lähtökohdista, että vaikka urheilija / joukkue tekisi kaiken täydellisesti, se ei välttämättä riitä. Muuten saattaa syntyä harhatunne, että kaikki on omissa käsissä: suoritusta hallitaan henkisesti, fyysisesti, teknisesti ja taktisesti. Tämä tunne on petollinen, koska loppukädessä suoritus tapahtuu virtauksissa, joihin urheilija / joukkue kaikesta valmistautumisesta huolimatta ikään kuin heitetään. 

Sinun kaupat sattuman kanssa

Monissa kulttuureissa tätä sattumaan valmistautumista on - ehkä tiedostamattakin - urheilijan  tekemä ristinmerkki (tai muu oman uskonnon rukoussymboli). Ristinmerkki ei ilmennä pyrkimystä "hallita" suoritusta tai elämää vaan pikemminkin sinun kauppoja sen kanssa, että elämään kuuluu tekijöitä / tekijä, joita ihminen ei voi hallita. Virtausta vastaan ei tapella vaan siihen hypätään. Ristinmerkki muistuttaa siitä, että jopa niinkin harjoiteltu, suunniteltu ja monen toiston kautta lihasmuistiin painettu asia kuin oma urheilusuoritus tapahtuu virtauksissa, joita ihminen ei voi kesyttää. Ristinmerkki kertoo, että tämä on tiedossa ja tähän suostutaan. 

Pappina saamani kokemuksen perusteella uskallan varovaisesti ajatella, että ihmiset, jotka hyväksyvät sattuman osaksi elämää jaksavat ja selviävät paremmin. Kontrolloimiseen pyrkivä ihminen - yhtä lailla kotiäiti kuin yritysjohtaja - väsyy ja menettää toimintakykynsä, kun virtaukset yltyvät. Mutta sattuman voi myös oppia hyväksymään. Mitä tärkeämpi asia, sitä enemmän sen hyväksyminen vaatii vain aikaa ja valmistautumista. Silloin voi päästä osalliseksi myös sattumaan liittyvästä siunauksesta: sattuma varjelee ylpeydeltä ja epätoivolta. Menestyksen huipulla se muistuttaa, että asiat voisivat olla toisikin; syvässä tappioputkessa se rohkaisee, ettei kaikki tehty työ ole ollut pelkkää virhettä - vastavirrassa on vain ollut vaikeampi menestyä. 

Mutta sattuma, jonka kanssa ei olla sinut, halvaannuttaa - niin kotona kuin kaukalossa. Siitä pappina puhuisin.

Sami Lahtinen (Twitter: @samtinen)

Kirjoittaja on pappi, jonka sporttiripareilla nuoret urheilijat oppivat ristinmerkin.