Saarna syntisten solidaarisuudesta

04.05.2019

Viime aikaisten tapahtumien tähden julkaisen poikkeuksellisesti saarnan. Sitä lukiessa on syytä muistaa, että saarnaa ei ole tehty luettavaksi vaan kuunneltavaksi; saarna ei ole teksti vaan puhe, joka "tapahtuu" tietyssä rajatussa kontekstissa (siksi en yleensä saarnoja julkaise). Tämän saarnan pidin Huopalahden kirkossa 13.1.2019 ja se pohjautuu alla olevaan evankeliumiin (Matt. 3: 13-17). 

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: "Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!" Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt."

Saarna:

Tunnen sympatiaa Matteusta kohtaan. Silti lempievankelistani on Markus. Markuksessa on katukielisyyttä ja rosoisuutta. Markus on kuin se tyyppi, joka löytyy jokaisesta poliittisesta puolueesta, joka sanoo asiat pyöristelemättä ja suoraan. Sitten näiden puolueen puheenjohtajien, Matteusten ja Luukasten, on jälkikäteen vähän seliteltävä ja pehmennettävä. Markus kirjoitti ensimmäisenä. Markus on esimerkiksi syypää siihen, että koko maailmanlaajuinen Kristuksen kirkko tietää, että Jeesuksen perhe piti Jeesusta tärähtäneenä. Siinä uran alussa. Yrittivät huostaanottoa, ajattelivat, ettei Jeesus ole kykeneväinen huolehtimaan itsestään. Löytyy sieltä Markuksen 3. luvusta.

Näin on myös päivän evankeliumissa, Jeesuksen kasteen kuvauksessa. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että kaivetaan itsestämme esiin sisäistä juutalaista. Se, että Johannes kastoi Jeesuksen, ei ollut helppo juttu Jeesuksen seuraajille. Kastaja oli kastettavaa suurempi, auktoritatiivisempi. Jeesus-tutkimuksessa aika lailla ajatellaankin, että Jeesus oli alun perin Johanneksen opetuslapsi. 

Ja onkin totta, että Jeesus olisi voinut aloittaa julkisen uransa monella muullakin tavalla kuin tulemalla Johanneksen kastamaksi. Hän olisi voinut liittyä vaikka fariseuksiin - suosittuun maallikkoliikkeeseen - tai essealaisiin. Sen sijaan hän päätti aloittaa uransa Johanneksen kasteella. Tämä tietysti tarkoittaa, että Jeesus on oppinut tuntemaan Johanneksen opetukset ja hän ainakin pääpiirteissään haluaa liittyä niihin, allekirjoittaa ne.

Evankelistat vähän kipuilevat tämän asetelman kanssa. Markus menee tyylilleen uskollisesti aika suoria teitä: "Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa." (1:9). Matteuksen on vähän selitettävä ja korostettava, kuinka Johannes oikein estelee Jeesusta tulemasta: "Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!" Ettei vain vahvisteta luontaista päätelmää, jonka mukaan kastaja eli Johannes olisi Jeesusta arvovaltaisempi. Luukas ei suoraan edes kerro, että juuri Johannes kastoi Jeesuksen ja Johannes välttää kertomasta koko tapahtumasta, vaikka selvästi tietää siitä. 

Tämä tietysti kertoo siitä, että Jeesuksen kasteessa olemme todellisen historiallisen tapahtuman äärellä. Ihmiset harvoin keksivät hankalia asioita vain, jotta voisivat selitellä niitä ja kiemurrella niiden ympärillä. Ja silti se vaikein on vasta kertomatta! Ja se on se, minkä "yllättäen" vain Markus meille kertoo (1:4): Johanneksen kaste oli syntien anteeksiantamisen kaste. Se oli tarkoitettu syntisille ihmisille!

Miksi synnitön Jeesus ottaa kasteen, joka on tarkoitettu parannuksen tekijälle ja syntiselle ihmiselle?! Tämä on kysymys, jota paavikin pohtii kirjassaan vielä 2000 vuotta myöhemmin. Tätä samaa pohdittiin jo toiselle vuosisadalle sijoitetussa heprealaisevankeliumissa: "Herran äiti ja hänen veljensä sanoivat hänelle; 'Johannes kastaja kastaa syntien vapauttamiseksi. Anna meidän mennä hänen kastettavikseen'. Mutta hän vastasi heille, 'mitä syntiä minä olen tehnyt, että minun tulisi mennä hänen kastettavakseen."

Tämä on ollut vaikea yhtälö. Muut evankelistat vaikenevat siitä. Mutta toisaalta juuri tämä hankaluus auttaa ymmärtämään Jeesuksen missiota ja meidän omaa kastettamme. Miksi synnitön Jeesus siis ottaa kasteen, joka on tarkoitettu syntien anteeksiantamiseksi?

Nyt tarvitaan sitä juutalaista silmää, oikein sellaista vanhatestamentillista! Nimittäin kirkossa usein - tätä on ihan tutkittukin - synti vie katseet yksilöön. Kun pappi messun alussa johdattaa synnintunnustukseen - siitä huolimatta, että se on yhteisöllinen tapahtuma - yksilö kääntää katseensa omaan sisimpäänsä. Yrittää katsoa niihin omiin laiminlyönteihinsä ja epäuskoonsa. Jotkut ateistiajattelijat ovatkin kritisoineet, että meidän uskomme pyörii tällaisen synnintunnon pusertamisen ympärillä. Että siinä on jotain vähän pakonomaista ja itsekeskeistä.

Juutalaisuudessa synnin tunnustaminen ei toiminut näin. Synnintunto ei syntynyt siitä, että katsottiin sisäänpäin vaan että katsottiin ulospäin, itsestä poispäin, ympärille, kansan historiaan. Siinä ei useinkaan lueteltu pitkiä henkilökohtaisia syntilistoja vaan pikemminkin muisteltiin kansan vaiheita alusta alkaen. Tuotiin Jumalan kasvojen eteen ne monet kerrat, kun Israel oli kääntänyt selkänsä Jumalalle ja tunnustettiin, että oltiin itse osa tätä kansaa ja sen historiaa. 

Esimerkiksi Vanhassa testamentissa on vaikuttavia tunnustuksia kansan synneistä. Synneistä, joihin synnintunnustuksen lausuja ei kuitenkaan itse henkilökohtaisesti ole osallinen, mutta joiden taakan hän vahvasti kokee omakseen. Näin on esimerkiksi Vanhasta testamentista tutun Esran kohdalla. Hän taisteli seka-avioliittoja vastaan, eikä taatusti ollut niihin itse syyllistynyt, mutta kuitenkin kuului kansaan, joka oli niihin syypää. Siksi hän myös koki syyllisyyden omakseen: "Jumalani, minä häpeän niin, että tuskin uskallan nostaa kasvojani sinun puoleesi, sillä meidän syntimme tulvivat jo päämme yli ja syyllisyytemme kohoaa taivaaseen saakka." (9:6)

Kun Jeesus siis ottaa Johannekselta kasteen, se ei tarkoita, että Jeesuksella oli henkilökohtainen syntilista, joka ajoi hänet siihen. Se tarkoittaa, että Jeesus ymmärsi olevansa osa Israelin kansaa ja sen historiaa. Hän oli syntynyt kansaan, yhteisöön, joka oli monella tavalla epäuskoinen ja pois poikennut. Hän samaistui siihen, koki kansan historian omakseen - sen karkeimpia harha-askelia myöten.

Vaikka tämä nousee vanhatestamentillisesta syntikäsityksestä, eikö tässä ole jotain hirveän tuoretta ja ajankohtaista? Tällaisena someraivon aikakautena ensimmäinen reaktio, kun joku kompuroi tai sanoo jotain sopimatonta, on tehdä pesäeroa mokanneeseen. Ei vain hänen tekoonsa vaan häneen. Sanoutua hänestä irti. Vakuuttaa, että minulla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa tai että tällä tyypillä ei ole mitään sijaa meidän firmassamme ja sitten vielä komeat näyttävät potkut siihen perään. Että varmasti on selvää, että meillä ei ole tämän pölvästin kanssa tekemistä. Fariseuksethan olivat sellaisia, että keskittyivät henkilökohtaisen puhtauden vaalimiseen ja tekivät pesäeroa syntisiin. Eivät syöneetkään heidän kanssaan.

Voisimmeko me kristityt tässä ajassa ja tässä ilmiössä edustaa jonkinlaista vastakulttuuria? Vaikka teoista on kannettava vastuu ja vääryyksistä ei saa vaieta, niin me emme sulkisi ketään ihmisyyden ulkopuolelle? Koska esimerkiksi someraivo, jossa väärintehnyt käytännössä häpäisemällä pakotetaan yhteisöstä ulos, on ihmisyydestä ulos sulkemista. Että voisimme nähdä, että ehkä olemme osa niitä samoja rakenteita ja samaa sairastavaa ihmisyyttä, joka oireilee eri tavoin. Meistäkin voisi välittyä Jumalan Pojan solidaarisuus syntistä ihmistä kohtaan. Se välittyisi käytöksestämme tässä elämässä, myös somessa, meidän kommenteistamme ja twiiteistämme.

Tämä on joka tapauksessa usko, johon meidät on kastettu. Tämä on kasteen viesti, kasteen kutsu. Kasteen viesti meille ja kaikille meidän lapsillemme, jotka kasvavat osaksi meidän historiaamme ja rakenteitamme. Se on kasteen viesti myös niille meistä ja meidän lapsistamme, joiden elämään tulee kuulumaan karkeita harhapolkuja ja joihin muilla on tarve tehdä pesäeroa. Siis ihmisille, jotka ajetaan ulos yhteisestä ihmisyydestä. Silloin kasteen viesti kertoo päin vastaista. Se kertoo epäonnistuneelle:

"Jumalan Poika haluaa kuulua minun kanssani samaan kansaan. Hän astuu syyllisyyteeni niin kuin kasteessa Jordanin virtaan. Että kaikki ne häpeälliset hetket - hermon menettämiset, itsensä pönkittämiset ja valheet - joiden takia minut nauretaan yhteisöstäni pihalle, juuri niiden takia Jumalan Poika on tullut. Sen sijaan, että hän tekisi niihin pesäeroa, hän sanoo, että nämä ovat minun ongelmani: minun häpeäni, minun itsensä pönkittämiseni ja minun hermon menettämiseni. Tämä on minun menneisyyteni, minun sairastava ihmisyyteni. Minun rakas veljeni ja siskoni."