Painia Juudaksen kanssa

Saarna on pidetty Huopalahden kirkossa 17.10.2021. Pohdin siinä Juudasta ja hänen tekonsa motiivia: asioita, jotka ovat kiusanneet niin evankelistoja kuin kristittyjä läpi historian. Teema vie meidät syvälle kristillisen kirkon ja maailman suhteeseen.

Joh. 13:16–20 

Jeesus puhui opetuslapsilleen:
"Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: 'Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.' Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt."

Oletko paininut koskaan? Edes veljen kanssa? Oleellisinta on saada ote. Oma bravuurini oli niskan takaa kainaloon, niin että siellä on toinen käsi. Jos otetta ei saa, painissa menee hapoille tosi nopeasti.

Evankelistat harrastivat painia. Liukkain ja vaikein painikaveri oli Juudaksen hahmo: "Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan." Juudaksesta on ollut niin vaikea saada otetta, että evankelistat ja varhaiskristityt menevät hapoille tässä painissa. Yhtenäinen ja johdonmukainen tyyli vähän hajoaa.

Se, että Jeesus erehtyi tällä tavalla valitessaan aivan lähimmät oppilaansa ja työnsä jatkajat, oli vaikea pala varhaiskristityille. Me olemme jo tottuneet stooriin, että yksi Jeesuksen valitsemista ikään kuin ministereistä pettää hänet. Siksi se ei samalla tavalla säpsäytä.

Varhaiskristityille näin ei ollut. Juudaksen hahmoon ja siihen, että Jeesus valitsi hänet, piti saada joku ote ja tolkku. Juudasta oli tarve heitellä vähän eri suunnista. Jo pelkästä Juudaksen kuolemasta kerrotaan eri tavoin. Apostolien teoissa Juudas "suistui alas ja pakahtui keskeltä, niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos." Matteuksen mukaan hän puolestaan viskasi rahat menemään ja hirttäytyi. Kavallusteon motiivistakaan ei saa tarkkaa otetta: Matteuksen mukaan Juudas sai pettämisestä 30 hopearahaa. Selitystä on kuitenkin epäilty, koska 30 hopearahaa ei ollut suuri summa, eivätkä muut evankelistat mainitse rahapalkkiota.

Johannes puolestaan leimaa Juudaksen varkaaksi ja yrittää kiertää hankalan tosiasian ikään kuin vihjaamalla, että Jeesus ei olisikaan valinnut häntä: "Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut." Samalla on tarve korostaa, että Juudaksen petos oli jo etukäteen ennustettu. Näin Juudaksen valinta ei heikentäisi Jeesuksen uskottavuutta vaan vahvistaisi sitä.

Selvää on, että Juudaksessa, siinä, että Jeesus valitsi hänet sisäpiirinsä luottomiehiin ja siinä, että Juudas petti Jeesuksen, olemme tekemisissä historiallisen tosiasian kanssa. Muuten olisi vaikea ymmärtää, miksi evankelistat tieten tahtoen keksivät näin hankalan asian, josta he eivät kuitenkaan saa otetta. Pikemmin horjuvat maitohapoilla ja eri suuntiin Juudaksen hahmon kanssa. Ihmiset harvoin keksivät itselleen epämiellyttäviä asioita vain voidakseen selitellä niitä. Ehtoollisen siunaussanatkin alkavat: "Sinä yönä jona hänet kavallettiin."

Mistä Juudaksessa on kyse? Yritetään saada hänestä ote. Tarjoan nyt yhdenlaista - tutkijoiden keskuudessakin käytettyä - niskalenkkiä Juudaksesta.

Juudaksen traagisuus ei ehkä ole siinä, että hän halusi lyödä rahoiksi. Tai että hän halusi pettää Jeesuksen. Kun sanotaan, että Saatana meni Juudakseen, kyse ei välttämättä ole edellä mainituista asioista. 

Entä, jos Juudas halusikin vain vauhdittaa Jeesuksen mission toteutumista?

Tarkoitan tätä: Juudas oli pari-kolme vuotta kulkenut Jeesuksen kanssa. Jeesus oli opettanut ja valmistanut oppilaitaan Jumalan valtakunnan tulemiseen. Pian lähdettäisiin pyhään kaupunkiin, Jerusalemiin, jossa kaikki tapahtuisi! Kaikki se, mistä oli lukittujen ovien takana pienellä porukalla vertauksin ja kätketyin kuvin kuiskittu, toteutuisi kohta niin, että kaikki sen näkisivät!

Jumalan valtakunnan tuleminenhan tarkoitti keskivertojuutalaiselle ainakin sitä, että juutalaiset saisivat oman maansa haltuunsa. Oli lähes pyhäinhäväistys ja uskonnollinen kriisi, että luvattu maa oli pakanoiden hallussa. Myös messias tulkittiin tästä näkökulmasta: Messias olisi hän, joka kukistaisi Rooman edustajat ja perustaisi uudelleen Daavidin eli Israelin kuninkaan valtaistuimen.

Se, että Jeesus ei ollut tällainen messias ja hänen julistamansa Jumalan valtakunta ei ollut tällainen Jumalan valtakunta, oli selvästi yllätys koko opetuslapsiporukalle, ei vain Juudakselle. Koska Jeesuksen parissa oli koettu ihmeitä ja vaikuttavia voimatekoja, odotukset hänen suhteensa olivat suuret; niin suuret, että opetuslapset olivat luopuneet vanhasta, turvallisesta elämästään ja liittyneet Jeesuksen missioon.

Uskon, että Juudaksen mielestä asiat etenivät liian hitaasti. Paljastamalla Jeesuksen ja hänen olinpaikkansa, Juudas ikään kuin vauhditti tapahtumien etenemistä – siis vauhditti juutalaisen messiaan ja pyhää maata hallitsevan pakanamaailman kohtaamista, konfliktia, jonka seurauksena Jeesus joutuisi näyttämään voimansa ja Juudaksen hartaasti odottama Jumalan valtakunta pakotettaisiin esiin.

Silloin Juudaksen traagisuus ei ole siinä, että hän halusi pikkuisen rahaa tai vaihtaa puolta vaan että hän oli totaalisen erehtynyt siitä, mistä Jeesuksen missiossa oli kyse ja että hän yritti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän tuli hetkeksi lähettäjäänsä suuremmaksi. Ja kun hän lopulta näki, että Jeesus on täysin kyvytön ja haluton puolustautumaan vastustajaa vastaan, hänen elämänsä mureni.

Tämä on yksi tapa ottaa kiinni Juudaksen hahmosta. Mahdoton sanoa, kuinka tarkkaan se vie meidät historiallisen Juudaksen äärelle, mutta ajattelen, että se tarjoaa viisaan näkökulman päivän teemaan "Jeesuksen lähettiläät". Miten meidän kristittyinä pitäisi kohdata muu maailma ja elää todeksi Jeesuksen missio?

Yksi tapa kirkkona / seurakuntana / kristittynä kohdata maailma on ajatella, että meillä hallussa on selkeä tieto ja ymmärrys, mistä kaikessa on kyse. Tämän totuuden kanssa me ikään kuin kohtaamme maailman - siis luomme konfliktin, jossa maailma ja totuus joutuvat vastakkain ja tätä kautta ikään kuin potkimme Jumalan valtakuntaa eteenpäin. Tämä olisi tuo Juudaksen malli. Voisiko se näkyä jotenkin niin, että tässä mallissa emme pyri synnyttämään ymmärrystä keskustelukumppanissa vaan sosiaalista painetta ja liittoutumia, joilla ikään kuin pakotamme oikeaksi ajattelemaamme kristillisyyttä voitolle? Elämmepä sitten kirkolliskokouksessa tai sosiaalisessa mediassa.

Päinvastainen vaihtoehto on se, että maailma kohdataan maailman omilla ehdoilla. Annetaan maailman heitellä, miten tahtoo. Ei yritetä pitää kiinni omasta missiosta vaan omasta hyvinvoinnista, maineesta. Tämä olisi pakoon luikkineiden, Jeesuksen kieltäneiden ja itsensä pelastaneiden opetuslasten malli ja kirkko. Ei tämäkään ole hyvä. Jeesus ei ollut maailman paapoja vaan sen parantaja. Yhdenkään sielunhoitajan ei pidä ryhtyä lähimmäisensä valheiden todistajaksi.

On myös kolmas malli. Se on sellainen, joka vaatii eniten rohkeutta, uskoa ja luottamusta. Se on kirkko, joka kohtaa maailman, niin että se itse muuttuu jokaisen kohtaamisen myötä. Se ymmärtää jokaisen kohtaamisen jälkeen enemmän itsestään ja maailmasta. Siksi se ei voi pysyä samanlaisena noiden kohtaamisten myötä. Ja samalla: näiden kohtaamisten myötä se kutsuu maailmaa muuttumaan.

Se ei ole itseriittoinen kirkko. Sillä ei ole Juudaksen kaltaista lukittua ennakkokäsitystä siitä, miten kaiken on mentävä ja sitten se vain muuttumattomana junailee asioita sen mukaan. Paras kuva tästä mallista on Jeesus itse. Kristus, joka on kohdannut maailman ja on noiden kohtaamisten myötä nälkäinen ja haavoilla, ahdistunut ja halveksittu, joutuu jopa kysymään koko maailman edessä: "Jumalani, Jumalani, miksi?" Jeesuksen elämäntapahtumat eivät olleet mitään teatteria, jotka itseriittoinen Jumalan Poika näytteli läpi vaan jotain, jotka tekivät hänestä sen, mitä hän on: "Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta -- -- Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus." (Hepr. 5:7-8). Aika kaukana itseriittoisesta kirkosta.

Ja nyt Jeesus sanoo: ei lähettiläs ole lähettäjäänsä suurempi, eikä palvelija herraansa. Siinähän puhutaan meistä, siinä puhutaan opetuslapsista, siinä puhutaan kirkosta. Se kutsuu meitä kohtaamaan maailman niin, että olemme valmiita muuttumaan. Valmiita oppimaan. Valmiita myös tulemaan satutetuiksi. Samalla tässä kaikessa on lupaus.

Lupaus on siinä, että näissä kohtaamisissa Kristus on kanssamme. Vaikka nämä kohtaamiset voivat satuttaa, ne eivät voi kadottaa meitä. Vaikka ne voivat muuttaa meitä, ne eivät voi tehdä elämäämme tyhjäksi. Ja ennen kaikkea: ne ovat ainoa tapa kertoa Vapahtajasta, joka on kärsinyt, kuollut ja noussut kuolleista. Vapahtajasta, joka on niin syvästi kohdannut maailman, ettei hänen otteensa meistä kirpoa.

Tämän pitäisi näkyä – ei uhkien torjuntana – vaan luottamuksena, uskalluksena ja sitä kautta todistuksena koko maailmalle, ettei evankeliumissa, kirkon hyvässä sanomassa, ole kyse itse kyhätystä totuudesta vaan jostain joka uudistaa yhtä lailla meitä kuin maailmaakin.

Sami Lahtinen

hapoilla oleva pappi ja entinen lapsipainija

Twitter: @samtinen