Jumala ja lentävä teekannu

Sosiaalisessa mediassa keskusteltiin Jumalasta. Keskustelu kulminoitui väitteeseen, jonka mukaan 'Jumala' on käsitteenä samalla tasolla kuin 'lentävä teekannu', 'joulupukki' tai 'yksisarvinen'; usko Jumalaan on yhtä mielekästä kuin usko 'lentävään teekannuun'. Tämä väite tulee säännöllisesti vastaan populaarissa Jumala-keskustelussa.

Seuraavassa en ota kantaa Jumalan olemassaoloon. Yritän sen sijaan antaa järkevän perustelun, miksi 'Jumala' ja 'lentävä teekannu' painivat eri sarjoissa.

Lentävän teekannun historia 

'Lentävä teekannu' on alun perin filosofi Bertrand Russellin (1872-1970) kynästä. Russell pyrki sen avulla osoittamaan, kenelle kuuluu ns. todistamisen taakka. Russellin mukaan todistamisen taakka on henkilöllä, joka esittää väitteitä, jota ei voi osoittaa vääräksi. Tässä esimerkkinä oli uskomus, jonka mukaan Maan ja Marsin välissä on posliininen teekannu, joka kiertää aurinkoa ja joka on niin pieni, ettei sitä voi havaita teleskoopilla. Tämä oli Russellille väite, jota ei voi osoittaa vääräksi. Russellin mukaan olisi hölmöä olettaa, että todistamisen taakka olisi henkilöllä, joka epäilee väitteen totuusarvoa. Sama pätee Jumala-käsitteeseen: todistamisen taakka on henkilöllä, joka väittää Jumalan olevan totta, ei hänellä, joka epäilee väitettä.

Russellin lähtökohta on järkevä: todistamisen taakka kuuluu sille, joka esittää väitteitä, joita ei voi osoittaa vääriksi. Mutta seuraako tästä, että 'Jumala' on käsitteenä samalla tasolla kuin 'lentävä teekannu' tai 'joulupukki'? Että usko Jumalaan on yhtä mielekästä kuin usko 'lentävään teekannuun'?

Jumala on erilainen

Ensinnäkin, ainakaan perinteinen ateismi ei ole pitänyt 'Jumalaa' käsitteenä, joka olisi täysin rationaalisten perustelujen ja inhimillisen kokemuksen ulottumattomissa ja jota ei voisi perustella epätodeksi. Oikeastaan ateismin oma historia on täynnä erilaisia argumentteja, joilla on pyritty osoittamaan, ettei Jumala ole totta. Jumalan epätodellisuutta on perusteltu vetoamalla siihen, että Jumala-käsite on ristiriidassa inhimillisen kokemuksen kanssa (esim. kärsimyksen ongelma) tai argumentoimalla, että Jumala-käsite on itsessään ristiriitainen ja siksi epätosi (tyyliin 'nelikulmainen ympyrä' tai 'naimisissa oleva poikamies').

Toiseksi: Teekannurinnastuksen varsinainen ongelma on se, että siinä Jumala-käsitteen oletetaan viittaavan johonkin yksittäiseen "asiaan" tai "olioon" muiden asioiden joukossa. Vielä sellaiseen asiaan, jolla ei juuri ole kosketuspintaa ihmiselämän ja olemassaolon kokemisen ja ymmärtämisen kannalta. Toki Jumala-käsitteen voi jokainen määritellä niin kuin haluaa, mutta jos haluaa kritisoida esimerkiksi kristinuskon tai muiden perinteisten teististen uskontojen 'Jumalaa', on nähtävä, että niissä 'Jumala' viittaa pikemminkin koko olemassaolon metafyysiseen perustaan ja lähtökohtaan kuin universumissa lentelevään yksittäiseen "olioon". Jumala on jotain, johon voidaan yhdistää sellaisia inhimillisen kielen käsitteitä ja attribuutteja, kuten 'Luoja', 'Olemassaolon Lähde', 'Kaikkivaltias', 'iankaikkisuus' tai 'ajattomuus', 'hyvyys', 'kaikkialla läsnäolevuus', 'transsendenssi (tuonpuoleisuus)', 'ykseys', jne. 

Jumalalla ei siis viitata mihin tahansa avaruudessa kiertävään kannuun tai korvatunturin hahmoon vaan koko olemassaolon metafyysiseen perustaan. Siksi se myös linkittyy ihan eri tavalla ihmisenä olemiseen ja todellisuuden ymmärtämiseen. Tästä syystä esimerkiksi länsimainen aatehistoria (sen syvälliset pohdinnat olemassaolosta, moraalista, ihmisestä, maailmasta, jne.) on pyörinyt Jumala-käsitteen eikä esimerkiksi 'joulupukin' tai 'lentävän teekannun' ympärillä.

Oli Jumala totta tai ei, Jumala-uskon funktio ihmisen maailmankatsomuksessa ei ole toimia jonain yksittäisenä uskomuksena muiden uskomusten rinnalla (kuten uskomus, että "huomenna sataa vettä" tai "avaruusolentoja on olemassa"). Jumala-käsitteen funktiota voisi verrata aurinkoon: aurinkoon ei uskota vain siksi, että se nähdään vaan koska sen valossa nähdään kaikki muu. Tai jos maailmankatsomus olisi vene, joka on lastattu täyteen tavaraa, Jumala-käsite ei olisi mikä tahansa mukaan pakattu teekannu vaan pikemminkin veneen tulppa. Matkan teon kannalta teekannu on melko yhdentekevä; hankalampaa on ajatella, että "heitetäänpä tulppa pois, mutta jatketaan muuten entiseen malliin". 

Moraalikokemus ja alkuräjähdys

Yksi esimerkki Jumala-käsitteen funktiosta (ja sen perustavasta erosta 'lentäviin teekannuihin') on inhimillinen moraalikokemus. Ihmiset näyttävät pääosin suhtautuvan moraaliin niin, ettei siinä ole kyse puhtaasti makuasiasta, kuten kysymyksessä, onko kalakeitto hyvää vai pahaa. Esimerkiksi lapsen kiduttaminen on moraalisesti väärin, vaikka se jonkun mielestä "maistuisi" hyvältä ja oikealta. Mutta, jos elämme täysin sattumanvaraisessa maailmassa, jota ympäröi kosminen tyhjyys ja välinpitämättömyys, miksi esimerkiksi psykopaatin kokemus kiduttamisesta olisi sen väärempi kuin minun kokemukseni? Onko olemassa jokin subjektiivisista mielipiteistä riippumaton moraaliperusta, josta käsin olisi mielekästä ajatella, että jotkut teot ovat "oikeasti väärin"? Ja millainen se perusta olisi? Tunnettu on lausahdus Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksissä: "Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua!" 

Moraalikeskustelu on kuitenkin tavattoman monisyinen ja on olemassa erilaisia naturalistisia teorioita, joissa pyritään pitämään kiinni objektiivisesta moraalista. Tarkoitus ei siis ole väittää, että ilman Jumalaa ei keskustelussa pärjätä tai että moraalin perustaminen Jumalan olemukseen olisi sekään ongelmatonta. Se, mikä on kuitenkin selvää, on se, ettei Maan ja Marsin välissä 'lentävällä teekannulla' tai 'yksisarvisella' ole annettavaa tällaiseen keskusteluun. Sen sijaan ihmiselle, jonka maailmankuvaan kuuluu jo valmiiksi ajatus Jumalasta, kaiken hyvyyden lähteestä ja paradigmasta, on varsin mielekästä ajatella, että on olemassa ihmisten tai yhteisöjen mielipiteistä riippumaton perusta moraalille: Jumala. Näin Jumala-käsite valottaa ihmisen kokemusta moraalista.

Toinen esimerkki voisi olla filosofinen pohdinta maailman olemassaolosta. Miksi ylipäätään jotain on olemassa sen sijaan, että ei olisi mitään? Onko kaikkien kontingenttien olioiden ja asioiden takana lopulta jotain pysyvää ja välttämätöntä? Myös alkuräjähdysteoria on kirvoittanut valtavasti filosofista keskustelua, jota kahlatessa Jumala-käsitettä on vaikea väistää. Luonnontieteellisessä keskustelussa ei tietysti Jumalalla spekuloida, koska siinä asioita selitetään - ihan oikeutetusti - vain luonnollisilla syillä. "Ennen" alkuräjähdystä ei puolestaan 'luonnollisia syitä' ole olemassa, joten siksi alkuräjähdyksessä luonnontieteelliset teoriat kohtaavat periaatteellisen rajansa. Filosofiaa eivät kuitenkaan samat rajat sido.

Filosofit ovatkin pohtineet: Jos universumin alkamisella on jokin "syy", se ei voi olla mikään universumin sisäinen tekijä, koska aine, aika, avaruus ja luonnonlait (myös 'tyhjä tila') saivat alkunsa vasta alkuräjähdyksessä. Tuon "syyn" olisi siis oltava universumin suhteen tuonpuoleinen (transsendenssi), sen olisi oltava aineeton ja ajaton (tai ikuinen) - inhimillisellä kielellä myös ilmeisen "kaikkivoipa". Jumala-käsite resonoi tällaisten pohdintojen kanssa ihan eri tavalla kuin aurinkoa kiertävä posliininen teekannu, joka on itse osa universumia, eikä voi tässä mielessä olla syy tai perusta sen olemassaololle. Jumalaan uskovalle universumin syntyminen tyhjästä (ts. "ei mistään") ei puolestaan ole minkäänlainen ongelma.

Aatehistorian keskustelut moraalista ja maailman olemassaolosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä lukuisista inhimillisen historian osa-alueista, jotka ovat kietoutuneet enemmän tai vähemmän Jumala-käsitteen ympärille. Muita vastaavia ovat esimerkiksi pohdinnat ja kokemukset elämän tarkoituksesta, tietoisuudesta tai vaikkapa ihmisarvosta tai kärsimyksen ongelmasta. Myös inhimilliset kulttuurit ja niihin sisältyvät riitit ovat monella tapaa rakentuneet ja saaneet perustelunsa Jumala-käsitteen ympärillä. Mistä ikinä löytyy ihmiskunnan historian varhaisempia hautoja, sieltä löytyy aina myös merkkejä uskosta todellisuuteen, joka on transsendentti suhteessa maailmaan. 'Lentävästä teekannusta' ei voi sanoa samaa, koska siltä puuttuu se sisältö ja ne attribuutit, jotka tekevät Jumalasta relevantin, kun painitaan olemassaolon isojen kysymysten kanssa.

Lopussa on silmänkääntötemppu

Tässä kohtaa keskustelua tapahtuu toisinaan yllättävä käänne: 'lentävä teekannu' kokee yllättävän uudelleen muotoilun. Kaiken edellä mainitun jälkeen saatetaan esittää, että "teekannu, josta puhun ei olekaan mikään tavallinen teekannu vaan kaikkivoipa, ikuinen ja kaiken hyvän lähde, joka on luonut universumin ja on syy siihen, miksi ihmismielestä riippumaton moraali on totta. Usko tällaiseen teekannuun on yhtä mielekästä kuin sinun uskosi Jumalaan!"

Kyse on silmänkääntötempusta, joka näyttää tosin toisinaan harhauttavan väitteen esittäjänkin. Käytännössä se vie pohjan koko alkuperäiseltä "lentävä teekannu" -rinnastukselta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että kommentin esittäjä riisuu 'teekannun' kaikista niistä attribuuteista ja määreistä, jotka tekevät teekannusta teekannun ja korvaa ne Jumalan attribuuteilla ja omainaisuuksilla. Todellisuudessa hän siis puhuu Jumalasta, mutta kutsuu sitä vain 'lentäväksi teekannuksi' (tai 'yksisarviseksi', jne.). Jumalaan uskovalle tämä tuskin on ongelma. Sehän vain kertoo, että jotta 'lentävä teekannu' ja Jumala voidaan rinnastaa, lentävä teekannu pitää korvata Jumalalla! 

Johtopäätös

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole ollut perustella Jumalan olemassaoloa. Pyrkimys on ollut vaatimattomampi: osoittaa, että vähän yläviistosta heitetyt rinnastukset Jumala-käsitteen ja 'lentävän teekannun', 'joulupukin' tai 'yksisarvisten' suhteen perustuvat ymmärtämättömyyteen siitä, mistä puhutaan. 

Länsimaisessa aatehistoriassa Jumalalla on selvästi ollut jonkinlainen "veneen tulpan" funktio. On hyvin mahdollista, ettei Jumalaa ole ja "veneen tulpan" funktio kuuluu jollekin toiselle tekijälle. Toisaalta jotkut filosofit ovat sitä mieltä, että ilman Jumalaa operoiva naturalistinen maailmankatsomus jää esimerkiksi moraalin, ihmisarvoajattelun tai olemassaolon kysymysten suhteen vähän "tyhjän päälle". Niin kuin valistusfilosofi Voltaire (k. 1778) totesi: "Jos Jumalaa ei ole, hänet pitäisi keksiä!" Se, mikä on kuitenkin selvää, on se, ettei 'lentävällä teekannulla', 'joulupukilla' tai 'yksisarvisella' ole annettavaa, kun otellaan metafyysisten ja eksistentiaalisten kysymysten raskaassa sarjassa. 'Jumala' sen sijaan on kulkenut ihmiskunnan mukana ihmisyyden alkuhämäristä lähtien. 

Läpi aatehistorian monet aikansa etevimmät ajattelijat (niin uskovat kuin ateistitkin) ovat pohtineet, kritisoineet ja uudelleen arvioineet Jumala-käsitteen merkitystä ja sen suhdetta kaikkeen siihen, mitä olemassaolosta ymmärrämme. Eikö siis ole vähän ylimielistä väittää, että nämä ihmiset ovat käyttäneet aikansa ja energiansa 'lentävän teekannun', 'joulupukin' tai 'yksisarvisen' kaltaiseen tyhjänpäiväisyyteen? Oli Jumalaa tai ei.

Sami Lahtinen (@samtinen)