JÄÄKIEKON PÄÄASIA

30.09.2019

Kotimainen kiekkokeskustelu on kuumentunut. Puhutaan päävammoista ja taklaamisesta. Toiset
korostavat taklattavan vastuuta, toiset ehdottavat rohkeampia sääntömuutoksia. Mistä
on kyse?

Yleensä osallistun jääkiekkokeskusteluun enemmän seuraajana. Päävammoihin liittyvässä keskustelussa on kuitenkin vahva filosofis-eettinen puoli, joka usein jää piiloon sääntöteknisten asioiden taakse, mutta jonka julkilausuminen tuo keskusteluun kaivattua ryhtiä - siksi tämä kirjoitus!

Keskustelun kaksi tasoa

Vaikuttaa siltä, että keskustelua vaivaa optinen harha. Osapuolet käyvät ikään kuin samaa
keskustelua, vaikka todellisuudessa puhutaan eri asioista.

Kun vaimoni näki aamulla, että liedelle oli unohtunut kiehuva vesikattila, hän vaati selitystä, miksi liedellä kiehuu vettä. Olisin voinut antaa hänelle tieteellisen vastauksen ja selittää kiehumista atomien keskinäisillä liikkeillä ja sillä, että veden höyrynpaine on nyt yhtä suuri kuin sen ympäristön paine. Tämä ei olisi kuitenkaan ollut sitä, mitä vaimoni haki. Ei häntä kiinnostanut kiehuminen teknisenä ilmiönä vaan laajempana vastuukysymyksenä: miksi vesi on jätetty kiehumaan liedelle?

Myös taklaamista ja päävammoja koskevaa keskustelua käydään huomaamatta kahdessa tasossa.
Toisaalta on tekninen taso, jossa ilmiötä pohditaan jääkiekon sääntöjen näkökulmasta: oliko taklaus teknisesti puhdas vai ei? Jos päävamman aiheuttama taklaus todetaan teknisesti puhtaaksi, vastuu vammasta siirretään taklattavalle. Toisaalta on laajempi taso, jossa ilmiötä ei
pohdita lajiteknisesti vaan eettisesti: onko tällainen määrä päävammoja eettisesti perusteltavissa?

Ja argumentaatio menee solmuun, koska eettiseen kysymykseen ("onko oikein, että laji tuottaa tällaisen määrän päävammoja?") pyritään vastaamaan lajiteknisestä näkökulmasta (pohtimalla onko vamman aiheuttanut taklaus teknisesti puhdas). Ja toisaalta taas lajitekniseen kysymykseen ("oliko aivovammaan johtanut taklaus teknisesti puhdas?"), saatetaan ottaa kantaa eettisestä näkökulmasta (aivovammoja ei voida eettisesti hyväksyä, joten taklaus ei voinut olla sääntöteknisesti puhdas). Toisin sanoen: vastuuta liedellä vaarallisesti kiehuvasta kattilasta etsitään atomien liikkeistä ja höyrynpaineista.

Kysymys on etiikasta

Miksi keskustelu taklauksista ja päävammoista sitten kiinnostaa lajin ulkopuolellakin? Asia kiinnostaa, koska kyse on ennen kaikkea eettisestä ja ihmisarvoon liittyvästä kysymyksestä. Jääkiekkoilijat eivät ole vain pelaajia - ikään kuin Kimblen pelinappuloita, jotka ovat olemassa vain pelilaatikon sisällä ja joiden keskinäisiä "toistensa syömisiä" voidaan hyvällä omalla tunnolla arvioida vain pelin sisäisten sääntöjen tasolta. Kiekkoilijat ovat ennen kaikkea ihmisiä, jotka elävät suurimman osan elämäänsä pelin ulkopuolella, joilla on perheet ja lapsia ja joiden keskinäisten törmäilyjen seuraukset tuntuvat kipeimmin juuri kaukalon ulkopuolella. Aivovamma tekee näiden ihmisten elämästä vaikeaa, joskus jopa mahdotonta.

Jokainen aivotärähdys tarkoittaa aivovammaa, eli jokainen tapaus on vakava. Aivovamma aiheuttaa kantajalleen erinäisiä psyykkisiä ongelmia, ja jotkut eri lajien huippupelaajat ovat sittemmin tehneet jopa itsemurhia. - Pasi Mustonen

Siksi eettiseen kysymykseen lajin aiheuttamista päävammoista ei voida vastata arvioimalla vain päävamman aiheuttaneen taklauksen teknistä puhtautta. Jääkiekko on kehittynyt lajiksi, jossa nopeudet, massat ja törmäysenergiat ovat sitä luokkaa, että jo ihan sääntöjen mukaiset puhtaat taklaukset aiheuttavat päävammoja. Eettisestä näkökulmasta olennainen kysymys ei ole se, oliko aivojen rikkoutumiseen johtanut taklaus teknisesti puhdas. Olennaista on se, että jääkiekosta on
tullut laji, joka aiheuttaa merkittävän määrän aivovaurioita - olivat niiden syyt sitten sääntöteknisestä näkökulmasta puhtaita tai eivät.

Olen seurannut jääkiekkoa sisältä päin tarpeeksi pitkään sanoakseni, että tämä aivovammaepäkohta on jo räjähtänyt käsiin. - Pasi Mustonen

Kärppien apuvalmentajana kaudella 2012-13 toiminut Pasi Mustonen kertoo pitäneensä kirjaa joukkueen vammoista. Kyseisellä kaudella Kärppien kaikista fyysisistä vammoista 25% oli aivovammoja. Pelaajilla jäi tuolla kaudella 75 ottelua pelaamatta juuri aivovammojen vuoksi. Aivovammasta on tullut yksi pelaajien perusvammoista.

Vauhtia ilmastomuutoskeskustelusta

Ehkä selkein analogia päävammakeskustelulle löytyy ilmastonmuutoskeskustelusta koskien lentämistä. Tutkimuksien myötä on ymmärretty, että lentäminen aiheuttaa merkittävät päästöt ja on selvästi haitallisin liikkumismuoto ilmaston kannalta. Tästä syystä lentämisestä on tullut myös eettinen kysymys.

Rinnakkaisuus päävammakeskusteluun on siinä, että lentämistä koskevaa eettistä kysymystä ei voi typistää sen arvioimiseen, onko lentäminen suoritettu sääntöteknisesti oikein. Se, että matkustaja on maksanut lentolippunsa, käyttää turvavöitä ja istuu omalla paikallaan ja tuo mukanaan vain sallitun määrän matkatavaraa, riittää siihen, että lentäminen on tapahtunut sääntöteknisesti "puhtaasti". Mutta eettiseen kysymykseen lentämisestä edellä mainitut tekniset seikat eivät tarjoa ratkaisua. Myös - ja tietysti jopa ennen kaikkea - sääntöteknisesti oikein suoritettu matkustaminen on osa lentämiseen liittyvää päästöongelmaa ja sen syytä.

Miten eteenpäin?

Eettistä kysymystä jääkiekon aiheuttamista aivovammoista ja siihen liittyvästä vastuusta ei siis voi ratkaista vain arvioimalla taklauksen teknistä puhtautta ja puhumalla teknisesti puhtaiden taklauksien kohdalla taklattavan vastuusta. On kysyttävä, miksi jääkiekosta on ylipäätään kehittynyt laji, joka mahdollistaa näin merkittävän määrän aivovammoja. Oli vastuu päävammasta sääntöteknisesti sitten taklattavalla tai taklaajalla, eettinen vastuu päävammailmiöstä on niillä, joilla on valta vaikuttaa lajiin. Ruotsalainen jääkiekkoseura Brynäs IF on ruvennut antamaan omille pelaajille lisärangaistuksia päähän kohdistuvista taklauksista, mutta isoon, koko lajintasoiseen ongelmaan, ei sekään voi vaikuttaa (Sustainability report, s.38.).

Vastuu on valmentajien, seurapomojen ja sarjaorganisaatioiden. Varsinkin jälkimmäisten, koska kaikki lähtee lopulta ylhäältä päin. - Pasi Mustonen

Ehkä radikaalein esitys siitä, miten päävammojen määrää voidaan vähentää, on tänä syksynä tullut Petteri Sihvoselta, joka esittää, että miesten jääkiekossa sovellettaisiin samaa taklaussääntöä kuin naisten jääkiekossa. Samaa on aiemmin esittänyt Pasi Mustonen.

Näiden ehdotusten arvioiminen saa jäädä lajin ammattilaisille. Yksi lähtökohta voisi olla se, ettei taklauksen puhtautta määriteltäisi vain sen teknisestä toteutuksesta vaan myös sen seurauksista käsin. Taklaus, joka tekee toisesta ihmisestä pelikyvyttömän, ei olisi puhdas taklaus. Tämä tarkoittaisi taklaajan vastuun korostumista ja sitä, että taklaamisen funktioksi tulisi yhä selkeämmin kiekon riistäminen, eikä joidenkin primitiivisten "viestien" lähettäminen vastustajalle.

Lopuksi: fyysisyys kuuluu jääkiekkoon. Se sytyttää seuraajat ja pelaajat. Fyysisyys on kuitenkin paljon kokonaisvaltaisempaa ja vaativampaa kuin yksittäiset ylikovat taklaukset. Niiden karsiminen rankallakaan kädellä tuskin tekisi jääkiekosta huonompaa lajia. Päinvastoin: eikö se lisäisi pelirohkeutta ja riskinottoa, kun pelaajan ei tarvitsisi pelätä, että jos otan tuon syötön vastaan, niin vastustaja saattaa pamauttaa minut pelikyvyttömäksi?

Ps. Niille, jotka pelkäävät, että taklaamiskäytäntöjen muuttaminen repäisisi kotimaisen lätkän sen juurilta, muistutettakoon, että koko kentän taklaussääntöä sovellettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1968. Sitä ennen taklaaminen oli sallittua vain omalla puolustusalueella .

Sami Lahtinen (Twitter: @samtinen)

Kirjoittaja on pappi, jolle urheilussa on kyse ihmisyyden rajoille menemisestä - ei noiden
rajojen polkemisesta.


Tästä pääset lukemaan muita urheiluaiheisia kirjoituksiani!